Polyamoristen suhtautumisesta monogamiaan

”Kyllä me polyamoriset ihmiset ollaan niin paljon parempia kuin te monogaamiset”

Tällaiseen ennakkoluuloon törmäsin jokin aika sitten sosiaalisen median keskustelussa. Eräs henkilö oli kuunnellut polyamoristen ihmisten podcastia, mikä oli edennyt siihen, että polyamoriset olivat alkaneet keskustella heidän paremmuudestaan verrattuna yksisuhteisiin ihmisiin. Keskustelija kysyi, onko tämä todella vallitseva ajatusmalli polyamoristen keskuudessa. Kuulemani mukaan tämä käsitys ei suinkaan ole harvinainen, mikä osaltaan hämmentää minua. Itse vertasin keskustelussa kyseisen ennakkoluulon olevan samaa tasoa kuin että homot pitäisivät itseään parempina ihmisinä kuin heterot tai toisinpäin. Tai kotiäidit pitäisivät itseään parempina kuin uraäidit, tai toisinpäin. Ymmärsitte vertaukseni käsittämättömyyden. Tällainen suhtautuminen liittyy omiin pelkoihin ja asenteisiin.

Ymmärrän yksittäisiä tekijöitä, mitkä tämän kaltaiseen suhtautumiseen voi liittyä. Kuten esimerkiksi itse monisuhteisena kohtaamat ennakkoluulot yksisuhteisten puolelta, jolloin niihin on helppoa ja turvallisen tuntuista vastata samankaltaisesti. Myös käsitys siitä, että yksisuhteiset eivät olisi käsitelleet samalla tavalla moraalikäsitystään liittyen ihmissuhteisiin ja rakkauteen, ei välttämättä ole kaukaa haettua ja antaa tunteen, että itse polyamorisena olisi asian suhteen pidemmällä ja näin ”parempi ihminen”, koska eikö kaikkien pitäisi käsitellä näitä asioita, kun kerran itse olen päässyt asiassa niin pitkälle? Kyse kuitenkin useimmissa tapauksissa on tulkintani mukaan siinä, miten suhtaudumme ympärillä oleviin ihmisiin ja heidän valintoihinsa. Mikäli pelkomme monisuhteisina on esimerkiksi se, että toisinajattelijat eivät hyväksy meitä tai haluavat hyökätä meitä vastaan, on reaktio toimia myös heitä vastaan omasta positiostamme hyvinkin ymmärrettävä. Silloin selkeästi ei olla käsitelty täysin siihen liittyviä omia pelkoja. Itse suosittelen käsittelemään omaa monisuhteisuutta niin, ettei siihen toisella tavoin suhtautuvat voi sitä horjuttaa, muuttaa tai satuttaa suhtautumisellaan minua. Se vaatii lujan kuoren kasvattamista ja sinut itsensä kanssa olemista. Saatan kuulostaa kylmältä ja kovalta, mutta oman tulkintani mukaan tässä on itsetuntemuksen ydintä. Ja ymmärrän, että muuttuvissa elämäntilanteissa ja erilaisten luonteidemme takia se ei kaikille ole aina helppoa. Mutta niillä eväillä minulla ei ole mitään tarvetta itse hyökätä yksisuhteisia ja yksisuhteisuutta vastaan. Kyllä minäkin kamppailen näiden asioiden kanssa jatkuvasti. Mutta ennakkoluulojen ylläpitäminen vain vahvistaa niitä, kuunteleminen, ymmärtäminen ja keskusteleminen purkaa.

On päivänselvää, että ympäristössämme ei tule lyhyellä aikavälillä tapahtumaan niin suuria muutoksia, että kaikki ihmiset olisivat yks’kaks monisuhteisia tai että edes monisuhteisuus ei olisi niin vahva tabu. Onkin siis syytä nähdä ja kuulla eri tavalla elämäänsä jäsentävien, eri tavalla rakkauskäsityksiin ja ihmissuhteisiin suhtautuvien näkemyksiä. Seuraavan blogikirjoitukseni aihe tulee käsittelemään polyamorisena ihmisenä monogaamisen ihmisen tapailua ja suhtautumista siihen, mutta seuraavassa kohdassa haluan enemmän keskittyä viime aikoina poliittisessakin keskustelussa lähes kirosanan asemaan siirtyneeseen sanaan, dialogiin.

Minä olen elänyt yli kaksi vuosikymmentä monogaamisena ihmisenä ja kuvitellut sen olevan ainoa oikea keinoa elää romanttisissa suhteissa, joten voin sen kokemukseni kautta ymmärtää, miksi jotkut haluavat elää niin. Mutta niin kuin vaikkapa vegaanisen elämän, päihteettömyyden tai ateismin "valitsemiset", myös polyamoria on valinta, mikä ei tue tyypillistä kulttuurista narratiivia ja siksi aiheuttaakin usein vahvoja tunnereaktioita. Siinä kirosanassa, dialogissa, on yksi ongelma. Keskustelun osapuolten tulee molempien olla valmiita siihen ja kyetä purkamaan omia ennakkoasenteitaan keskusteluun. Itse en lähde keskustelemaan monisuhteisuudesta ja siihen liittyvistä valinnoista, mikäli toinen osapuoli on ennakkoasennoitunut valmiiksi minua vastaan. Tottakai osapuolten suhtautumiset aiheeseen on hyödyllistä olla tiedossa, mutta mikäli kumpikaan ei kykene kuulemaan oman sanomansa yli toista näkökantaa, ei keskustelu ole hedelmällistä. Vaadin dialogilta kuuntelu- ja argumentaatiotaitoja.

Me olemme kaikki keskeneräisiä ihmisiä. Me kaikki kamppailemme omien maailmankuviemme ja ideologioidemme kanssa jatkuvasti. Annetaan toistemme olla kesken ja tuetaan niiden maailmankuvien yhteentörmäyksiä ymmärryksellä ja lempeydellä. Ei dumata, vaan keskustelaan ja nähdään ihmiset ja heidän pelkonsa niidenkin asioiden taustalla, joita emme itse täysin ymmärrä. Vain siten rakennamme yhteistä, turvallisempaa, maailmaamme.